Viime vuoden lopulla lanseerattu uusi suomalaiskeksintö mustan jään havaitsemisesta on otettu käyttöön.

Juuri alkaneessa EEE Innovationsin, Liikenneviraston ja Trafin kaksivuotisessa hankkeessa valjastetaan tuhat raskaan liikenteen ajoneuvoa liikenneturvallisuutta parantavaan datankeruujärjestelmään. Mukana on linja-autoja sekä rekka- ja kuorma-autoja, joihin asennettava ohjelmisto tuottaa reaaliaikaista liukkausdataa kuljettajien, liikennöitsijöiden ja muiden tienkäyttäjien hyödyksi.

– Tarjoamme autojen keräämän liukkaustiedon kaikkien hankkeen osapuolten hyödynnettäväksi. Liukkaustiedon lisäksi järjestelmästä voidaan saada myös muita ajoneuvojen väylistä kerättäviä tietoja, kuten sijainti- ja ulkolämpötilatietoja sekä tietoja yllättävistä jarrutustilanteista, kertoo Jarmo Leino palvelun kehittäneestä EEE Innovations Oy:stä.

– Hankkeeseen mahtuu vielä toimijoita, joten toivotamme kaikki kiinnostuneet liikennöitsijät tervetulleiksi mukaan, Leino jatkaa.

Yhteistyössä VTT:n kanssa kehitetyn menetelmän avulla liukkaat keliolosuhteet voidaan havaita tarkasti ja jopa reaaliaikaisesti nykyisin käytössä olevia menetelmiä selvästi kattavammin. Patentoidusta teknologiasta on aluksi tarjolla versio raskaan liikenteen käyttöön, mutta keksintö soveltuu tulevaisuudessa myös yksityisajoneuvoihin.

– Nyt käyttöön otettu ohjelmisto kykenee opastamaan kuljettajaa myös taloudellisempaan ajoon. Ajoneuvon kuljettajan itsensä lisäksi varoitus havaitusta liukkaudesta voidaan välittää reaaliajassa liikennöitsijän koko kalustolle ja muille toimijoille esimerkiksi karttasovelluksilla. Tietoja voidaan hyödyntää myös mm. tien kunnossapidon toimenpiteiden kohdentamisessa, toteaa johtava tutkija Raine Hautala VTT:ltä.

Järjestelmään liittyminen voidaan toteuttaa yleensä ilman erillisten lisälaitteiden asentamista ohjelmistopäivityksellä, joka lukee dataa ajoneuvon tietokoneen can-väylästä. Ajo-opastinjärjestelmä voidaan asentaa osaksi jo ajoneuvossa olevaa ohjelmistoa tai se voidaan asentaa myös omana kokonaisuutenaan sisältäen ajo-optimoinnin sekä liukkaudentunnistimen.

– Hanke mahdollistaa liukkaustiedon havainnoinnin selvästi aiempaa laajemmin. Hyötyjä odotetaan tienkäyttäjille ja teiden kunnossapidolle, toteaa kunnossapidon ja digitalisaation asiantuntija Otto Kärki Liikennevirastosta.