Tekniikka & Talous lehdessä 16.3 olleen uutisoinnin mukaan saksalainen bussiyhtiö FlixBus lähtee kokeilemaan täyssähköbussien toimivuutta keskipitkillä maaseutureiteillä Saksassa ja Ranskassa.

Ranskan kokeilu alkaa huhtikuussa Pariisin ja Amiensin kaupungin välisellä yhteydellä, jonka pituus on noin 130 kilometriä. Saksassa liikenne käynnistyy alkukesällä Hessenin ja Baden-Württembergin osavaltioiden välillä. Reitin päätepisteet ovat vielä auki.

FlixBusin 1 500 bussin kalusto on 80-prosenttisesti saksalaista, mutta sähköbussit hankitaan Kiinasta.

Ranskan reitille tulee Yutong-valmistajan 59-paikkainen intercitymalli ICe 12, jonka toimintasäteeksi valmistaja lupaa 200–250 kilometriä, olosuhteista riippuen. Bussia vauhdittaa kymmenen litium-rautafosfaattiakkua, yhteiskapasiteetilaan 258 kWh.

Valmistaja myöntää akuille kahdeksan vuoden takuu. FlixBusin mukaan lataus kestää kolmesta neljään tuntiin, jonka jälkeen bussi pääsee paluumatkalle. Huippunopeudeksi ilmoitetaan 100 km/h.

Saksan reiteille on luvassa niinikään kiinalainen 49-paikkainen BYD C9, jonka tekniikka sekin perustuu litium-rautafosfaattiakkuihin. Huippunopeus on 90 km/h ja toimintamatkaksi ilmoitetaan 200 km. BYD on maailman suurin sähköbussien valmistaja.

Bussiyhtiö uskoo, että dieselbussia alhaisemmat käyttö- ja huoltokustannukset kompensoivat kovaa hankintahintaa.

 

Verkkosivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Hyväksyt evästeiden käytön käyttämällä sivustoamme. Lisätietoja.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close