Bussiuutiset -sivuston ylläpitoon muutoksia


Linkki-kummipalvelu alkanut Jyväskylässä


Kolmella alueella alkaa kokeilu yhteiskunnan tukemien ja yksityishenkilöiden kuljetusten yhdistämisestä digitaalisen palvelualustan avulla


Raskaalle kalustolle esitetään päästörajoja


Kesän vilkkain risteilypäivä Helsingissä on 2.heinäkuuta


Lahdessa Citybussi sai nimen Lassi


Volvo saanut 17 sähköbussin tilauksen Oslosta


Juha Ruotsalainen Vehon toimitusjohtajaksi 1.9.2018 alkaen


Liikennepalvelulakia muutetaan matkailualan asiakaskuljetusten osalta


Volvo esitteli ilman kuljettajaa ajavan bussin


BUS 2018 -näyttely kiinnosti


Liittokokouksessa palkittiin yli 75 vuotta bussiliikennettä harjoittaneita yrityksiä


Jaakko Kyllönen valittiin Linja-autoliiton puheenjohtajaksi


Joukkoliikenteen kuljettajat toiseksi kohteliaimpia tienkäyttäjiä


Trafin myöntämä vastuullisuustodistus on saatavana myös englanniksi


Jyväskylän Paviljongissa avautuu merkittävien uutuuksien näyttely


VDL lanseeraa Futurasta uuden sukupolven


Katsastustoiminnan toimilupasääntelyyn ehdotetaan muutoksia


Bussiammattilaisen kolmosnumero lukijoilla 15.6!


VDL panostaa voimakkaasti sähköistykseen -Citea Electric -sähköbusseja jo 220 liikenteessä


  1 2

Verkkosivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Hyväksyt evästeiden käytön käyttämällä sivustoamme. Lisätietoja.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close